Lattialämmityksen asennus, VV-vetoja ja lattiavalun raudoitus

Jaa eteenpäin:

Ilmastointivetojen jälkeen LVI-töissä vuorossa oli vesi- ja viemärivedot sekä lattialämmityksen asennus. Pian tämän jälkeen ajankohtaiseksi tulee myös lattiavalut, joten lattiavalun raudoitus piti myös tehdä lattialämmityksen asennuksen yhteydessä.

Vesi- ja viemärivetoja varten poistettiin alapohjan eristeet. Näissä hommissa ei kauaa nokka tuhissut ja pian alakerrassa näyttikin jo tältä. Etualalla alakerran WC ja kuvan päädyssä näkyy suihkutila.

IMG_1132IMG_1134

Kun viemärivedot oli tehty, laitettiin alapohjan eristys takaisin paikalleen. Sen jälkeen alkoikin valmistautuminen lattiavaluihin. Lattiavalun raudoitus tehtiin Parken toimesta.

IMG_1200

Raudoitukset asennetaan eristeen päälle odottamaan valuja. oikealla alla näkyy radonhuopa

Yläkertaan asennettiin lastulevypohja, jonka päälle tulee lattialämmitys ja plaanovalu. Samanlaista raudoitusta ei siis tule yläkertaan. Plaanovalu on paksuudeltaan muutamia millejä kun lattiavalun paksuun alakerrassa on n. 8 cm.

IMG_1209

Takan kohdalle tulee vahvennettu perustus. Tässä takankohdalla teemme jo sistuskikkailua siten, että otamme jo valuissa huomioon ns. kipinäpellityksen. Ajatus on, että valu jätetään 40cm takan etureunasta matalammaksi, jotta kipinäpeltinä toimivan lasilevyn voi upottaa lattiatasoon. Lasin alle voi laittaa sitten esim. lasisirpaleita, jolloin tuee efekti, että tuolla alueella kävelee lasin sirpaleiden päällä. Saa nähdä miltä tuo tulee näyttämään.

IMG_1218

Takalle vahvennettu perustus

Raudoitus asennetaan tuollaisille takkakuvassa näkyville mustille pidikkeille. Kun raudoitus oli asennettu, seuraavaksi oli vuorossa lattialämmityksen asennus. Meille tulee siis maalämmöllä toimiva vesikiertoinen lattialämmitys. Alla kuvia siitä lattialämmityksen asennuksesta.

lattialämmityksen asennus

Olohuone – ruokailutila – keittiö -alueen lattialämmitys. Takan etupuolella ei ole lattialämmitystä, jotta saamme asennettua lasipinnan lattiatasoon

lattialämmityksen asennus

Alakerran lattialämmityksen jakotukki. Putket siistissä rivissä.

lattialämmityksen asennus

Alakerran pesuhuoneeseen tulee Unidrain lattiakaivo

lattialämmityksen asennus

lattialämmitys ja auringonlasku 🙂

Sattui muuten silmään, että saarekkeelle ei oltu vedetty läpivientiä, jossa voisi tuoda sähköt keittiön saarekkeeseen. Sellainen pitää siis lisätä, että saadaan saareen sähköä.

lattialämmitys jakotukit

yläkerranjakotukit

lattialämmityksen asennus

Lattialämmitysputket kiertää pyykkikuiluvarauksen

lattialämmityksen asennus

Putket kiertää myös takan piipun kohdan yläkerrssa

lattialämmityksen asennus

Yläkerran lattilämmitysputket

Nyt taitaa olla kaikki valmista lattiavaluja varten. Hyvää vauhtia hommat etenee. Pitää antaa kyllä Parkelle pisteet siitä, että meidän työmaa on ollut jatkuvasti hyvässä miehityksessä. Jos olisin itse sählännyt eri toimittajien kanssa, olen aivan varma, että tyhjäkäyntiä olisi tullut paljon enemmän, kun aikatauluja olisi säädetty eri toimijoiden kanssa yhteen. Ei ole tainnut olla kuin päivä tai pari sellaista hetkeä, että jotain työvaihetta on odotettu. Melkein ihan Litti-peukun paikka.

 

Jaa eteenpäin: